Kiire.
Tuo käsittämättömän voimakas asia, joka saa ihmisen juoksemaan kieli vyön alla ja tukka putkella. Toisen se taas saa lamaantumaan täysin. Ja kolmannen huokailemaan. Neljäs saa jo kaupan päälle tuskaista hikeä.
Sitten on ne, joilla on niin kova kiire, että kaikki aika menee siihen, kun kertoo muille kuinka kiire on. Ja ne, joilla on kiire, kun pitää tehdä kaksi asiaa samaan aikaan.
Se hallitsee joidenkin elämää päivästä toiseen, viikko toisensa perään, kuukausikaupalla ja joskus jopa vuosia. Toiset taas osaavat tarttua toimeen vain silloin kun on kiire.
Jotkut osaavat elää kiireen keskellä ihan normaalia elämää. Toiset taas unohtavat kaiken ja asia toisensa jälkeen jää kiireen jalkoihin.
Se on hyvä tekosyy. Sillä voi selittää, ainakin itselleen, myöhästymisen paikasta kuin paikasta. Ison joukon asioita voi huoletta jättää tekemättä siihen vedoten. Sen varjolla voi olla pitämättä yhteyttä. Useimmiten niihin ihmisiin, jotka ovat joulukorttiystäviä. Valitettavasti myös usein niihin ihmisiin, joita oikeasti on ikävä.
Tärkeintä kai olisi, että sen kanssa oppisi elämään.
Ja siitä oppisi myös joskus luopumaan.
keskiviikkona, toukokuuta 27, 2009
sunnuntaina, syyskuuta 21, 2008
Liiton tyttö
Viikonloppu kului SAKn nuorten seminaarissa ja SAK-päivillä Porissa. Tulevaisuushankkeen esittelyä sai kuulla moneen otteeseen ja liian vähistä yöunista huolimatta omat ajatukset sai uusia näkökulmia, kun kuunteli muiden puhetta.
SAK-päivien merkitystä olen pohtinut aiemminkin, enemmänkin sitä kuka sinne osallistuu ja mitä siellä on tarkoitus saada aikaiseksi. Meidän liiton sisällä yritin kysellä tapaa, jolla ihmisiä valikoituu, mutta kukaan ei oikein osannut kertoa. Ilmeisesti paikallisjärjestöillä on omat kiintiönsä ja päälle tulee nuorisoseminaariin osallistuvat nuoret ja ikinuoret.
Minulle kyllä päivien parasta antia oli ja uskoa tulevaisuuteen loi Paanasen Reijon puheenvuoro, jossa tuli paikallisillekin aktiiveille monta ajatusta siitä, miten asiat voisi olla toisin. Todellisuus kuitenkin on se niin monessa paikassa, että asiat tehdään kuten ennenkin ja kaikki muutos on pahasta.
Pienryhmäseminaarissa puhuttaessa tulevaisuudesta käytiin kiivastakin keskustelua siitä, kuinka isojen ammattiosastojen nuorisojaoston toiminta on pitänyt lakkauttaa, kun ei ole nuoria, jotka lähtisivät nuorisojaoston jäseneksi.
Ja jälleen kerran ei voi kuin ihmetellä sitä, miten vika voi löytyä aina niistä muista, mutta ei ikinä sieltä peilistä.
Kuka täysjärkinen alle kolmikymppinen ihminen on valmis käyttämään iltoja ja taas iltoja puulta maistuvaan kokoustamiseen vanhojen "näin on aina tehty" -jäärien kanssa. Ja jos joskus sellainen nuori löytyy, joka kokoukseen on kiinnostuneena tullut, hyvin nopeasti tungetaan ne kivat sihteerin, taloudenhoitajan tai jäsenasioiden hoito sille ihmiselle. Ihmiselle, joka on luullut tulleensa parantamaan palkansaajien hyvinvointia. Tai edes sen oman ammattiosaston jäsenten.
Samaan ongelmaan törmään jälleen kerran, kun nuoria kunnallisvaaliehdokkaita pitäisi saada aktiiviseksi myös kunnallisvaalien jälkeen. Sinut houkutellaan ehdokkaaksi ja vaaleista tulee projekti, jossa haluat menestyä. Syyskokouksessa siinä vaalihuuman jälkeisessä hurmoksessa suostut puolueosaston johtokuntaan. Tammikuussa, johtokunnan ensimmäisessä kokouksessa, iskee todellisuus siitä mitä se poliittinen toiminta ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen sitten oikeasti on. Kuinka monessa puolueosastossa oikeasti tehdään yhteiskunnallista vaikuttamistyötä eikä vain märehditä sitä kuka teki, missä ja kenen kanssa. Ja vähän muistellaan menneitä, kun sekin teki silloin sitä.
Edelleen olen henkeen ja vereen liiton tyttö ja ylpeä siitä, että olen oman puolueosastoni aktiivi. Puolustan oikeuttani kyseenalaistaa asioita ja uskallan sanoa oman mielipiteeni asiaan jos toiseenkin, paikasta tai kuulijakunnasta riippumatta. Samalla joudun myös tunnustamaan sen, että hakkaan päätäni seinään jatkossakin ja vielä monta kertaa...
SAK-päivien merkitystä olen pohtinut aiemminkin, enemmänkin sitä kuka sinne osallistuu ja mitä siellä on tarkoitus saada aikaiseksi. Meidän liiton sisällä yritin kysellä tapaa, jolla ihmisiä valikoituu, mutta kukaan ei oikein osannut kertoa. Ilmeisesti paikallisjärjestöillä on omat kiintiönsä ja päälle tulee nuorisoseminaariin osallistuvat nuoret ja ikinuoret.
Minulle kyllä päivien parasta antia oli ja uskoa tulevaisuuteen loi Paanasen Reijon puheenvuoro, jossa tuli paikallisillekin aktiiveille monta ajatusta siitä, miten asiat voisi olla toisin. Todellisuus kuitenkin on se niin monessa paikassa, että asiat tehdään kuten ennenkin ja kaikki muutos on pahasta.
Pienryhmäseminaarissa puhuttaessa tulevaisuudesta käytiin kiivastakin keskustelua siitä, kuinka isojen ammattiosastojen nuorisojaoston toiminta on pitänyt lakkauttaa, kun ei ole nuoria, jotka lähtisivät nuorisojaoston jäseneksi.
Ja jälleen kerran ei voi kuin ihmetellä sitä, miten vika voi löytyä aina niistä muista, mutta ei ikinä sieltä peilistä.
Kuka täysjärkinen alle kolmikymppinen ihminen on valmis käyttämään iltoja ja taas iltoja puulta maistuvaan kokoustamiseen vanhojen "näin on aina tehty" -jäärien kanssa. Ja jos joskus sellainen nuori löytyy, joka kokoukseen on kiinnostuneena tullut, hyvin nopeasti tungetaan ne kivat sihteerin, taloudenhoitajan tai jäsenasioiden hoito sille ihmiselle. Ihmiselle, joka on luullut tulleensa parantamaan palkansaajien hyvinvointia. Tai edes sen oman ammattiosaston jäsenten.
Samaan ongelmaan törmään jälleen kerran, kun nuoria kunnallisvaaliehdokkaita pitäisi saada aktiiviseksi myös kunnallisvaalien jälkeen. Sinut houkutellaan ehdokkaaksi ja vaaleista tulee projekti, jossa haluat menestyä. Syyskokouksessa siinä vaalihuuman jälkeisessä hurmoksessa suostut puolueosaston johtokuntaan. Tammikuussa, johtokunnan ensimmäisessä kokouksessa, iskee todellisuus siitä mitä se poliittinen toiminta ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen sitten oikeasti on. Kuinka monessa puolueosastossa oikeasti tehdään yhteiskunnallista vaikuttamistyötä eikä vain märehditä sitä kuka teki, missä ja kenen kanssa. Ja vähän muistellaan menneitä, kun sekin teki silloin sitä.
Edelleen olen henkeen ja vereen liiton tyttö ja ylpeä siitä, että olen oman puolueosastoni aktiivi. Puolustan oikeuttani kyseenalaistaa asioita ja uskallan sanoa oman mielipiteeni asiaan jos toiseenkin, paikasta tai kuulijakunnasta riippumatta. Samalla joudun myös tunnustamaan sen, että hakkaan päätäni seinään jatkossakin ja vielä monta kertaa...
torstaina, syyskuuta 18, 2008
Muistan paikan kamalan...
Voi pientä raukkaa, kun Mimosa yrittää selvitä läksyistään. Kaikki muut menee, mutta se lukeminen... 10 onnistumisen tunnetta häviää tuhannesosasekunnissa, kun joku menee pieleen.
Tänään kyllä kysyttiin äidiltä hermoja, kun kirjat ja kynät lensi kaaressa neljään kertaan pitkin seiniä. Ja joka kertaa seurasi kunnon raivarit. Kyllähän mä ymmärrän, ettei tässä nyt pelkistä tavujen tavaamisista ole kyse, mutta sain kyllä käyttää kaikki keinoni, etten hermostunut.
Ja täytyy onnitella itseäni, ettei ääni korottunut kertaakaan. Jos joku voi sen uskoa...
On kyllä itsekin joutunut takaisin koulun penkille, asiat opetetaan ihan eri tavalla, kuin silloin minun nuoruudessa. Opettajan ohje olikin, että annetaan opettajan opettaa ja tuetaan muulla tavalla läksyjen tekemistä. Ja vaikka vasta muutama viikko on kulunut, huomaa sen huiman eron kesään verrattuna. Ja loputon sanojen lukeminen jatkuu vielä varmaan aika pitkään...
Aika huisia olla koululaisen äiti...
Tänään kyllä kysyttiin äidiltä hermoja, kun kirjat ja kynät lensi kaaressa neljään kertaan pitkin seiniä. Ja joka kertaa seurasi kunnon raivarit. Kyllähän mä ymmärrän, ettei tässä nyt pelkistä tavujen tavaamisista ole kyse, mutta sain kyllä käyttää kaikki keinoni, etten hermostunut.
Ja täytyy onnitella itseäni, ettei ääni korottunut kertaakaan. Jos joku voi sen uskoa...
On kyllä itsekin joutunut takaisin koulun penkille, asiat opetetaan ihan eri tavalla, kuin silloin minun nuoruudessa. Opettajan ohje olikin, että annetaan opettajan opettaa ja tuetaan muulla tavalla läksyjen tekemistä. Ja vaikka vasta muutama viikko on kulunut, huomaa sen huiman eron kesään verrattuna. Ja loputon sanojen lukeminen jatkuu vielä varmaan aika pitkään...
Aika huisia olla koululaisen äiti...
torstaina, elokuuta 28, 2008
Elämää, ei sen enempää
Taas on blogin päivitys jäänyt vähemmälle, samperin feisbuuk vie voiton...
Viime aikoina on tullut pohdittua paljon elämää ja kuinka sitä pitäisi elää.
Pikkutyttönä, tai ehkä vähän isompanakin, tehdyt suunnitelmat ei aina käy toteen ja joskus on myönnettävä itselleen, ettei kaikki mene aina suunnitelmien mukaan.
Joskus on osattava löytää oikea tie niiden väärien polkujen joukosta. Se tie ei välttämättä ole sileä asfalttitie tai lyhyin reitti, mutta se vie oikeaan paikkaan. Sillä tiellä on varmasti monia kuoppia, töyssyjä ja ehkä joskus joutuu kääntymään hetkeksi väärään suuntaan, mutta loppujen lopuksi se vie oikeaan paikkaan.
Syksy tuo tullessaan monta inhottavaa ja ikävää asiaa, onneksi on myös varmasti niitä hetkiä, joiden avulla jaksaa.
Ensi viikko ja ensimmäinen koulun vanhempainilta. Vähän jänskättää...
Viime aikoina on tullut pohdittua paljon elämää ja kuinka sitä pitäisi elää.
Pikkutyttönä, tai ehkä vähän isompanakin, tehdyt suunnitelmat ei aina käy toteen ja joskus on myönnettävä itselleen, ettei kaikki mene aina suunnitelmien mukaan.
Joskus on osattava löytää oikea tie niiden väärien polkujen joukosta. Se tie ei välttämättä ole sileä asfalttitie tai lyhyin reitti, mutta se vie oikeaan paikkaan. Sillä tiellä on varmasti monia kuoppia, töyssyjä ja ehkä joskus joutuu kääntymään hetkeksi väärään suuntaan, mutta loppujen lopuksi se vie oikeaan paikkaan.
Syksy tuo tullessaan monta inhottavaa ja ikävää asiaa, onneksi on myös varmasti niitä hetkiä, joiden avulla jaksaa.
Ensi viikko ja ensimmäinen koulun vanhempainilta. Vähän jänskättää...
lauantaina, heinäkuuta 19, 2008
Tänään mentiin Korkeasaareen...
Tosin ensin Hakaniemen torin kautta. Sieltä pitää ostaa herneitä ja siellä pitää käydä pullakahvilla tai vohvelilla.
Korkeasaaressa pitää kiertää eläimet numerojärjestyksessä, eihän siinä muuten mitään järkeä ole. Jotenkin ei vaan päässyt kuusivuotiaan sielunmaailmaan sisään, kun paljon suurempaa riemua aiheutti lokkien hyökkäykset viattomien jäätelönsyöjien kimppuun kuin vaikkapa se, että leijona makasi metrin päässä meistä.
Kissalaakson asukeista suurin osa oli piilossa, samoin saukot, vesikot, pikkupanda, haisunäädät...
Paviaanilinnassa vieruskaverina oli vielä kyynisempi äijä, joka kertoi isoon ääneen kuinka suurin osa paviaaneista jouduttiin ampumaan ja täähän on ihan surkee koko linna.
Ja niin oli. Kolmårdenin käyneenä kävi eläimiä vaan sääliksi. Onhan se hyvä, että uhanalaisia eläimiä saadaan eläintarhoissa lisääntymään ja joskus niitä palautettua takaisin luontoon. Silti, aikuisiällä tehdyistä käynneistä jotenkin tuntuu, että vuosi vuodelta on enemmän tyhjiä häkkejä ja vähemmän nähtävää.
Ja tosiaan, iltasadun jälkeen kun keskusteltiin mikä jäi eniten mieleen, voiton vei riemu siitä, kun sai ostaa omalla rahalla kaupasta pehmopöllön. Ja kun se lokki söi sitä jäätelöä.
Jep.
Mä luulen, että seuraavalla kerralla mennään katsomaan niinkin eksoottisia eläimiä, kuin lehmiä ja lampaita jonnekin kotieläintilalle...
Korkeasaaressa pitää kiertää eläimet numerojärjestyksessä, eihän siinä muuten mitään järkeä ole. Jotenkin ei vaan päässyt kuusivuotiaan sielunmaailmaan sisään, kun paljon suurempaa riemua aiheutti lokkien hyökkäykset viattomien jäätelönsyöjien kimppuun kuin vaikkapa se, että leijona makasi metrin päässä meistä.
Kissalaakson asukeista suurin osa oli piilossa, samoin saukot, vesikot, pikkupanda, haisunäädät...
Paviaanilinnassa vieruskaverina oli vielä kyynisempi äijä, joka kertoi isoon ääneen kuinka suurin osa paviaaneista jouduttiin ampumaan ja täähän on ihan surkee koko linna.
Ja niin oli. Kolmårdenin käyneenä kävi eläimiä vaan sääliksi. Onhan se hyvä, että uhanalaisia eläimiä saadaan eläintarhoissa lisääntymään ja joskus niitä palautettua takaisin luontoon. Silti, aikuisiällä tehdyistä käynneistä jotenkin tuntuu, että vuosi vuodelta on enemmän tyhjiä häkkejä ja vähemmän nähtävää.
Ja tosiaan, iltasadun jälkeen kun keskusteltiin mikä jäi eniten mieleen, voiton vei riemu siitä, kun sai ostaa omalla rahalla kaupasta pehmopöllön. Ja kun se lokki söi sitä jäätelöä.
Jep.
Mä luulen, että seuraavalla kerralla mennään katsomaan niinkin eksoottisia eläimiä, kuin lehmiä ja lampaita jonnekin kotieläintilalle...
keskiviikkona, heinäkuuta 16, 2008
Kesä ja kärpäset
Kesäloman puoliväli häämöttää. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut mitä tällä kesälomalla teen, olisin nauranut ja kovasti. Facebookkia, telkkaria ja kevään aikana nauhotettuja leffoja... Rankka kevät on vaatinut veronsa ja kaikki ne kevään mittaan kasatut hommat odottaa tekijäänsä. Jotenkin se kaappien jynssäys ei nyt innosta.
Syksy tuo tullessaan paljon kiireitä ja hoidettavia asioita ja kunnallisvaaleihinkin kai on suunniteltu jotain meikäläisen varalle. Veikkaanpa, että nyt jos koskaan tarvitaan niitä kavereita, jotka pitää pienen pään polulla oikeaan suuntaan.
Kärpäsiä on muuten ollut vähän, eikä itikatkaan ole haitanneet. Jotain positiivistakin...
Syksy tuo tullessaan paljon kiireitä ja hoidettavia asioita ja kunnallisvaaleihinkin kai on suunniteltu jotain meikäläisen varalle. Veikkaanpa, että nyt jos koskaan tarvitaan niitä kavereita, jotka pitää pienen pään polulla oikeaan suuntaan.
Kärpäsiä on muuten ollut vähän, eikä itikatkaan ole haitanneet. Jotain positiivistakin...
maanantaina, kesäkuuta 23, 2008
Kesä tulla jollottaa
Liittokokoukset on käyty ja Juhannuskin taas vietetty punaisissa tunnelmissa.
Tänä vuonna taas saatiin kasaan lähes 30-päinen porukka ja niin pirun mukavaa oli. Perinteisen petankkiturnauksen voitto meni taas jo perinteiseen tapaan Haarahiltunen-Kuntsi -talouteen ja tuttuun tapaan voiton makeista kulauksista pääsi nauttimaan muutama muukin toveri.
Juttua riitti myöhään (tai aikaiseen) yöhön saakka, kokko saatiin palamaan ja oli muuten isompi, kuin vastarannalla.
Sipoo näytti kauneimman puolensa, kun aurinko paistoi koko lauantaipäivän ja nahkahan siinä paloi, yllätyksellisesti.
Viimeinen työviikko on vielä edessä, sitten koittaakin ansaittu kuuden viikon loma.
Pientä jännityksen poikasta riittää vielä ennen syksyn töihin palaamista, kun paperit on sisässä muihin hommiin, katsellaan miten käy.
Pohjantähti-leiri killottaa jo mielessä. Ja taas harmittaa, kun jälleen kerran kotkaleiri jää käymättä. Ehkäpä sitten ensi kesänä...
Viikonloppuna on pitkästä aikaa taas häät, joihin pääsee laittautumaan. Mekko on ostettu ja kampaaja varattu. Nyt vaan pitää saada punaisena helottava iho ja niin morsian kuin anoppikin rauhoittumaan. Piimä tepsii ihoon, mutta ei kellään olisi keinoja hysteeriseen kälyn tai anopin hoitoon?
Tänä vuonna taas saatiin kasaan lähes 30-päinen porukka ja niin pirun mukavaa oli. Perinteisen petankkiturnauksen voitto meni taas jo perinteiseen tapaan Haarahiltunen-Kuntsi -talouteen ja tuttuun tapaan voiton makeista kulauksista pääsi nauttimaan muutama muukin toveri.
Juttua riitti myöhään (tai aikaiseen) yöhön saakka, kokko saatiin palamaan ja oli muuten isompi, kuin vastarannalla.
Sipoo näytti kauneimman puolensa, kun aurinko paistoi koko lauantaipäivän ja nahkahan siinä paloi, yllätyksellisesti.
Viimeinen työviikko on vielä edessä, sitten koittaakin ansaittu kuuden viikon loma.
Pientä jännityksen poikasta riittää vielä ennen syksyn töihin palaamista, kun paperit on sisässä muihin hommiin, katsellaan miten käy.
Pohjantähti-leiri killottaa jo mielessä. Ja taas harmittaa, kun jälleen kerran kotkaleiri jää käymättä. Ehkäpä sitten ensi kesänä...
Viikonloppuna on pitkästä aikaa taas häät, joihin pääsee laittautumaan. Mekko on ostettu ja kampaaja varattu. Nyt vaan pitää saada punaisena helottava iho ja niin morsian kuin anoppikin rauhoittumaan. Piimä tepsii ihoon, mutta ei kellään olisi keinoja hysteeriseen kälyn tai anopin hoitoon?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
